OMIEN RAJOJEN ASETTAMISESTA

Käyttäjän arvio: 5 / 5

HyväHyväHyväHyväHyvä
 
Pin It

Kun puhutaan itsenäisyydestä, ajattelemme usein lähinnä ehkäpä maita ja maiden välisiä rajoja. Entä ihmisen oma henkilökohtainen itsenäisyys? Mitä se tarkoittaa ja miten itsenäisiä ja rajamme tuntevia oikeasti olemmekaan? Miten paljon rajojen ymmärtäminen ja tiedostaminen vaikuttaa elämäämme? Ohitatko herkästi omat tarpeesi toisten ihmisten vallan ja tahdon alla? Tarkoitan kysymyksellä sitä, että tuntuvatko toisten tarpeet ja halut vievän omat tarpeesi ja toiveesi aina taka-alalle ja toisaalta sinua itseäsi kauemmas elämästä, jota oikeasti haluat elää? Elätkö omia, ihan oikeutettuja tarpeitasi kuunnellen ja toteuttaen sellaisia asioita, joita oikeasti haluatkin toteuttaa? Vai suostutko toisten ehdotuksiin mukisematta rajasi itsekin ohittaen ja toiveesi sivuuttaen, oman itsenäisyytesi uhraten? Kenen elämää elät?

 

rajojen asettaminen ihmissuhteissa

 

Milloin viimeksi olet pysähtynyt jonkin asian äärelle miettimään, että haluatko tehdä sitä oikeasti vai teetko sen kenties vain velvollisuudesta, lojaaliudesta tai ehkä jopa pakosta? Niin... toki joitakin asioita on elämässä vaan tehtävä, mutta ero on siinä, että tekeekö asioita siksi, koska ei osaa asettaa rajoja vai välttämättömyydestä. Jotkin asiat tulee tehdä, koska ne ovat välttämättömiä. Jotkut asiat taas ovat niitä, joita teemme vastentahtoisesti ja koska emme osaa sanoa ei.

Omien rajojen asettaminen tuntuu olevan ydinkysymys. Tai toisaalta rajojen asettamisen puuttuminen tuntuu olevan ongelma. Ja kun rajojen asettaminen on hukassa, ottaa ihminen vastuun toisen elämästä ja tunteista, ja alkaa toimimaan vaikkapa roskasaavina. Tai esimerkiksi toimimaan toisten halujen mukaan lainkaan kyseenalaistamatta. Tarvitseeko minun oikeastaan miettiä jotakin tiettyä asiaa? Kuuluuko tuo asia minulle hoidettavaksi vai itse asiassa toiselle? Ylläpidänkö toiminnallani toisen kaipaamaa elämää edistäen samalla vastuuttomuutta? Sekä siis toisen vastuuttomuutta omasta elämästään että minun omaani, jotta minun ei tarvitse ottaa rohkeaa askelta oman elämäni edistämiseksi.

Oman itsensä tarkasteleminen ja "mitä olisin voinut tehdä toisin?"-kysymyksen esittäminen on aiheellista silloin, kun vaikkapa huomaa ahdistuneensa toisen seurassa. Jos sama ystävä kohtelee sinua ikävästi jo ties monettako kertaa, onko sinulla vastuuta ja toimintavelvoitetta asiassa vai heitätkö kokonaisvastuun toiselle, sinua jatkuvasti väärinkohtelevalle taholle? Onko sinulla vaihtoehtoja, muita, kuin toimia roskasankona? Mitä omavastuu on? Miten olla vastuullinen, jos toinen käyttäytyy huonosti? Avainasemassa on rajojen asettaminen, omien rajojen miettiminen ja niiden puolesta tarpeen mukaan toimiminen. Pysähdy pohtimaan, että miksi jokin asia ei tunnu hyvältä toisen tekemisessä. Mieti mitä asioita haluaisit mieluummin. Ilmaise toiveesi ja odota, että toiveesi otetaan tosissaan. Jos tästäkin huolimatta toiveitasi ei kuulla tai oteta tosissaan, sinun tulee itse huolehtia rajoistasi ja rajojen suojelusta.

Jotkut ihmiset vain tuppaavat ylittämään rajojamme etenkin, jos ovat itse joutuneet elämään ja tottumaan rajattomuuteen tai jos heidän omat rajansa on aina ylitetty. Ja sitten he usein kiivaasti osoittelevat muita omien rajojensa ylittämisestä. Olen huomannut, että toimimme usein toisaalla siten, mistä yhtäällä valitamme.

Jos sen sijaan omia rajojaan ei tiedä, on niitä tietenkään vaikeaa asettaa tai edes tiedostaa. Voi esimerkiksi tuntua siltä, että ihmiset käyttävät minua jatkuvasti hyväkseen tai polkevat oikeuksiani. Rajojen asettaminen vaatii itsetuntemusta ja ymmärrystä siitä, mitä elämässään haluaa tai ei halua, ja uskallusta toimia näiden mukaan. 

 

Rajojen asettaminen voi tuoda mukanaan konflikteja

Jos pelkää konflikteja, silloin ihminen saattaa mieluummin tyytyä kohtaloonsa ja jäädä toisten ylittämäksi. Tämä on myös opittu malli, uhriutumisen malli. Ehkä ympäröiviltä aikuisilta jo lapsena opittu taito, joka jatkaa elämässämme mukana niin kauan, kunnes tunnistamme ongelman ja toimimme kantaen vastuumme omien rajojemme asettamisesta. Siis itse ja aktiivisina toimijoina, ajatuksella: "Minä voin ja minun pitää asettaa rajat".

Omien rajojen asettaminen on voimauttava prosessi, pelottavakin. Teetpä mitä tahansa, voi tämä prosessi todennäköisesti suututtaa jonkun. Omien rajojen asettaminen pitää tärkeät asiat lähellä ja ei-niin-tärkeät loitolla. Omien rajojen asettaminen on eristävä muiden teot ja sanomiset itsen ulkopuolelle ilman, että ne sydänjuuria myöten satuttavat ja vaikuttavat minussa tai haastavat koko olemiseni ja ihmisyyteni. Toisten sanomiset ja tekemiset ovat heidän tontillaan eikä heidän roskasankonsa kuulu minulle. Huojentavaa on oppia huomaamaan tällaisissa roskasankotapauksissa, että toisilla on omat kipukohtansa sekä historiansa ja minä, syystä tai toisesta, onnistuin painelemaan näitä kipupisteitä. Tämä on usein provokatiivista ja voi tietenkin nostaa esiin myös omia loukkaantumisen tunteitani.

Teinkö jotakin väärin?
Olinko itse aiheuttamassa tilanteen?
Olinko jotenkin edistämässä toisen mielentilaa?

Kun on kysynyt itseltään muun muassa edellä mainittuja kysymyksiä, voi esittää muutaman jatkokysymyksen. Miten pitkälle olen vastuussa toisen reaktioista, sanoista tai teoista? Olenko vähätellyt, ollut epäkunnioittava tai epäasiallinen? Kannanko oman osuuteni tilanteesta vai menenkö mukaan sotaan väittelemään satuttavien sanojen sekä tekojen miekkailuun, jossa palkinnoksi egoni saisi näennäisen risukruunun? Haluanko kruunuuni merkinnän, kuten "sainpas sut nalkkiin!" tai "sivaltaja". Haluamme antaa takaisin samalla mitalla ettemme tuntisi oloamme heikoiksi tai alistuviksi. Emme halua tuntea jäävämme alakynteen. Mutta miksi osallistuisimme taisteluun, joka todennäköisesti ei edes ole omaamme, tai, jonka tarkoitus on epäselvääkin epäselvempi? Miksi osallistuisimme taisteluun, joka on järjestetty valheellisen järjestäjän toimesta? Olemmeko oikeutettuja vetäytymään taistelusta, joka ei johda mihinkään? Olisiko vaihtoehtoisempi tapa itse asiassa tarkastella esimerkiksi sitä, että miksi reagoin, miltä se tuntui ja mitkä asiat eniten satuttivat? Olisiko hedelmällisempää oivaltaa ensin omat kipupisteensä, jonka jälkeen myös toisen teoille ja sanoille voi löytää ymmärryksen. Ei siksi, että kaikkea pitäisi suvaita, vaan, jotta voisi päästää irti. •

 

Hyppää mukaan tarkastelemaan omia rajojasi Sielukirjoittamisen verkkokurssilla >

 

 

 

Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä

tai

 


 

Heräsikö ajatuksia?

 

 

Pin It

Tykkää Facebookissa