UUDEN VUODEN TOIVOTUS SINULLE

Uusi ja vasta alkanut vuosi, siinä on taikaa. Uskon, että joulun aikaan on todella mahdollista hiljentyä, mennä syvälle itseensä, mielensä ja olemisensa syviin syövereihin tuntuvasti ja sitä kautta löytää suurempaa olemisen rauhaa. Tätä mahdollisuutta ei moni kuitenkaan tunnu käyttävän hiljentymiseen, vaikka lukuisat joululaulut niin kehottavatkin tekemään soidessaan vuosi toisensa jälkeen. Harva tuntuu käyttävän joulun ajan hiljentymiseen, itsensä tutkimiseen ja avaamiseen, vaan enemmänkin rauhattomuuden lisäämiseen ja omien ajatustensa ja tuntemustensa turruttamiseen eri tavoin. Omat ajatukset tai sisäiset tunnelmat voivat olla liian raskaita kohdattaviksi ja siksi joulu ja uuden vuoden juhlinta nykyisellään tarjoavatkin loistavat puitteet itsensä hylkäämiseen ja kaltoinkohteluun.

 

luovan kirjoittamisen kurssi sielukirjoittaminen

 

Toivotukseni sinulle

Tuokoon tämä vuosi sinulle uskallusta suunnata katseesi sisäänpäin, koska silloin sinulla on laajempi ymmärrys nähdä asioita itsesi ulkopuolella, ympärilläsi ja itseäsi ympäröivissä ihmisissä. Tuokoon vuosi kiitollisuuden havaitsemista sydämen, ei egon tasolla, koska egon onnellisuus koostuu usein vääristä asioista, tavaroista ja jopa himon täyttymyksistä. Sydämen onni syntyy muun muassa kohtaamisista, yhteyksien löytymisistä, elämän kauneudesta ja elämisen monimuotoisuuden oivaltamisen hetkistä.

Tuokoon uusi vuosi turvallisuutta tunteisiin ja olemiseen. Kun elämä tukipilarin tavoin alkaa tuntumaan turvalliselta, voi sydän alkaa avautumaan. Silloin elämä tuntuu uskomattomalta mahdollisuudelta toteuttaa ja tehdä erilaisia asioita. Sydän kutsuu tekemään hyvää ja toimimaan oikein – ei kenenkään kustannuksella. Sydän avoinna olevaa toimintaa toivon sinulle runsain mitoin tälle vuodelle.

Toivon, että elämässäsi sydämet kohtaavat ja että läpikäymättömät tunteet nousisivat helpommin pintaan, tietoisuuteen, tuottaen oivalluksia ja vapautuksia. Tämä siksi, että vapautusprosessi parantaa elämänlaatua huomattavasti, kun ei enää toimi kuluttavista ja paljon energiaa vievistä pettymyksistä, syyllisyydestä, vihasta, häpeästä, vaillejäämisestä, surusta tai katkeruudesta käsin. Tarvitaan syvän tason työkalu muun muassa näiden edellä mainittujen tuntemusten vapauttamiseen. Kun näitä tunteita vapautetaan, tila vapautuu automaattisesti suuremmalle ilolle ja rakkaudelle. Tätä meille luontaista iloa ja rakkautta toivon sinulle enemmän kuin tarvitset, jotta voit huoleti ja väsymättä jakaa sitä myös ympärilläsi oleville ihmisille ja muille elollisille olennoille.

Onko uusi vuosi itsetutkiskelun ja itsensä löytämisen vuosi? Onko se elämän mielekkyyden rakentamisen vuosi? Mikään muu voima kuin pelko ei vie meitä yhtä tehokkaasti ja kauas todellisesta itsestämme. Pelko on suurin esteemme kaikenlaiselle edistymiselle. Toivon sinulle oman pelkosi kohtaamista, jotta voit vapautua siitä ja elää rohkeudessa ja luottamuksessa. Eläminen pelon ohjaamana on ihmiskunnan suurin ongelma. •

 

 

Mitä on SIELUKIRJOITTAMINEN®?

Sielukirjoittaminen on tehokas työkalu piilotettujen ja pinnan alla piilevien tunteiden vapauttamiseen, jotta elämä voi tarjota optimaalista tuottoa kaikilla osa-alueillaan.

Lue lisää >

 

 

 

allekirjoitus kuva

Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä

tai

 


 

Heräsikö ajatuksia?

 

 

 

 

Pin It

Muita artikkeleita