Muistiongelmat ja lapsuuden hämäryys

Tuntuuko lapsuutesi etäiseltä ja sumuiselta? 

Kuuletko muiden muistelevan elävästi lapsuuttaan, kun omat varhaiset vuotesi ovat kuin sumuverhon takana? Ystäväsi kertovat tarinoita koulun pihalta tai lapsuuden lempileikeistään – sinä nyökkäilet mukana, vaikka mielesi tavoittaa vain katkelmia. Lapsuutesi on kuin hämärän peitossa, etkä oikein tiedä miksi. Oletko yksinkertaisesti unohtanut, vai piileekö taustalla jotain, mitä mielesi yrittää piilottaa?

Et ole tämän kysymyksen kanssa yksin. Moni muukin kamppailee hatarien lapsuusmuistojen kanssa, vaikkei siitä ääneen puhuttaisi. Eräs kuvaa osuvasti: “Muistan vain välähdyksiä – hajanaisia kuvia, ääniä tai tunteita – mutta en kokonaisia tapahtumia.” Toinen tunnustaa: “En muista lapsuudestani juuri mitään, vain yksittäisiä hetkiä sieltä täältä.” Kuulostaako tutulta? Jos lapsuuden muistikuvat ovat pirstaleisia tai olemattomia, se ei tarkoita että olisit jotenkin “rikki” – taustalla voi olla inhimillinen syy, ja ennen kaikkea: apua on olemassa.

Tunnistatko itsesi näistä tuntemuksista?

Ihmiset, joilla lapsuuden muistot ovat hämäriä, kertovat usein kokevansa esimerkiksi seuraavia tuntemuksia ja oireita:

• Tyhjyyden tai irrallisuuden tunne omasta menneisyydestä – ikään kuin jokin osa sinua puuttuisi, kun yrität muistella varhaisia vuosiasi.
• Ulkopuolisuuden tai kateuden pisto, kun muut muistelevat lapsuuttaan avoimesti. Saatat nyökkäillä mukana, mutta sisimmässäsi tunnet jääväsi ulkopuolelle, koska et pysty jakamaan vastaavia muistoja.
• Selittämättömiä tunteita tai reaktioita nykyhetkessä – esimerkiksi ahdistusta tiettyinä aikoina vuodesta tai tietynlaisissa paikoissa – ilman näkyvää syytä.
• Jokin nykytilanteessa herättää tunteen, jota et osaa yhdistää mihinkään muistoon.
• Vaikeus luottaa omiin tunteisiisi tai reaktioihisi, kun et tiedä mistä ne kumpuavat. Epämääräinen levottomuus tai alakulo vaivaa, etkä ymmärrä miksi, koska yhteys tunteen alkuperään puuttuu.
• Tunne oman identiteetin epätäydellisyydestä: ikään kuin et täysin tuntisi itseäsi, koska et muista juuriasi etkä sitä, mitä lapsena koit. Tämä voi näkyä epävarmuutena tai häpeänä, ikään kuin kantaisit näkymätöntä salaisuutta.
• Tarve peitellä tai vähätellä ongelmaa: Saatat sanoa itsellesi “Ei tässä ole mitään hätää, olen ihan kunnossa” ja “Minun pitäisi vain päästä yli tästä.” Ehkä esität muille, ettei muistin aukko haittaa – hymyilet, kun sisällä kalvaa selittämätön suru tai hermostuneisuus.
• Ristiriitainen suhtautuminen menneeseen: Toisaalta haluaisit muistaa enemmän ja täyttää aukot, toisaalta pelkäät, mitä muistikuvat voisivat paljastaa. “En tiedä kumpi on parempi: muistaa kaikki vai olla muistamatta mitään”, eräs ihminen pohtii. Saatat samaistua tähän – halu ja pelko sekoittuvat, kun kyse on lapsuuden varjoista.

Nämä tunteet voivat olla piinaavia. Ne voivat herättää kysymyksiä: Onko minussa jotain vialla? Miksi en pysty muistamaan niin kuin muut? Saatat syyttää itseäsi huonomuistiseksi tai pelätä, että mielessäsi on pimeä kohta syystä. On inhimillistä yrittää vain painaa asia mielestä – keskittyä nykyhetkeen ja vakuutella, ettei menneellä ole väliä. Silti huomaamattasi kannat noita tunteita mukanasi päivästä toiseen. Menneisyyden varjot seuraavat meitä kaikkialle, vaikka emme näkisi niitä selvästi.

Miksi mieli piilottaa lapsuusmuistot?

Ensimmäinen lohdullinen totuus on tämä: et ole yksinkertaisesti “huonomuistinen” etkä syyllinen siihen, ettet muista. Laajat aukot lapsuusmuistoissa eivät johdu laiskuudesta, heikosta muistista tai siitä, ettet yrittäisi tarpeeksi. Hyvin usein taustalla on jokin syvempi syy – ja se syy on itse asiassa mielesi tapa suojella sinua.

Monesti unohtaminen on alitajunnan selviytymiskeino. Lapsen mieli on herkkä ja haavoittuvainen. Jos jouduit lapsena kohtaamaan asioita, jotka olivat ylivoimaisen vaikeita käsitellä, mielesi on voinut painaa ne pois tietoisuudesta jotta selviäisit arjesta. Tätä kutsutaan dissosiaatioksi tai torjunnaksi – mieli laittaa liian kivuliaat tapahtumat “lukkojen taakse”. Se on kuin hätäjarru: muisto suljetaan pimeään kellariin, jotta kipu ei lamauttaisi pientä lasta kokonaan.

Kyse ei aina ole yhdestä suuresta traumatapahtumasta. Myös pitkäaikainen emotionaalinen turvattomuus tai laiminlyönti voi johtaa muistojen hämärtymiseen. Jos kasvoit ympäristössä, jossa tunteillesi ei ollut tilaa – jos sinua kehotettiin “olemaan murehtimatta” tai et saanut lapsena lohtua vaikeina hetkinä – saatat huomaamattasi oppia työntämään tunteet ja muistot syrjään. Ajan myötä sekä hyvät että huonot muistot voivat haalistua, kun mikään ei vahvista niitä. Se, ettei lapsuudesta nouse mieleen iloa eikä surua, voi kertoa siitä, ettei lapsena ollut turvallista tuntea näitä tunteita täydellä voimalla.

On myös biologista, normaalia lapsuusiän amnesiaa – varhaisimmista vuosistamme emme aikuisena muista paljoakaan, koska aivot kehittyvät vielä. Mutta jos et muista suuria osia kouluikäsi lapsuudestakaan, kyse on todennäköisesti muustakin kuin tavallisesta unohtamisesta. Jotkut meistä ovat voineet kokea jotain sellaista, mistä ei jäänyt sanoja eikä selkeää muistoa, vaan vain kehon ja mielen reaktio. Esimerkiksi lapsuuden traumasta on sanottu: “Trauma ei tule takaisin muistona, vaan reaktiona – tunteena, joka vyöryy päälle ilman selkeää syytä.” Toisin sanoen, vaikka et muistaisi tapahtumaa, tunnet sen seuraukset.

Kehosi muistaa senkin, mitä mielesi on unohtanut. Vaikket pysty palauttamaan mieleesi tiettyä hetkeä lapsuudesta, kehossasi ja alitajunnassasi nuo kokemukset elävät edelleen. Olet ehkä huomannut tämän itse: jokin pieni asia arjessa – vaikkapa tietty ääni, tuoksu tai ilme toisen kasvoilla – saattaa yhtäkkiä laukaista vahvan reaktion. Sydän alkaa hakata, kurkkua kuristaa tai mieleesi nousee epämääräinen pelko tai suru. Et ehkä osaa selittää miksi, mutta kehosi reagoi kuin tuttuun uhkaan. Tunnemuisti tarkoittaa juuri tätä: keho ja tunteet “muistavat” tilanteen tunnelman, vaikkei tietoista kuvaa menneisyydestä ole.

Alitajunta on siis voinut piilottaa muistot suojellakseen sinua, mutta samalla se kantaa yhä noita kokemuksia. Unohtaminen ei valitettavasti ole sama asia kuin paraneminen. Kun vaikeat muistot jäävät käsittelemättä, niiden vaikutus ei katoa – se vain ilmenee eri tavalla. Lapsuuden kokemukset muovaavat meitä, halusimmepa tai emme. Siksi sanonta “mennyt on mennyttä” ei aina päde: mennyt elää meissä jokaisessa.

Tämä on tärkeää ymmärtää, jotta et syyttäisi itseäsi tai vähättelisi ongelmaa. Et ole “heikko” tai epäonnistunut vaikka mielesi on pimittänyt lapsuuttasi – päinvastoin, se kertoo siitä, että olet selviytynyt parhaalla mahdollisella tavalla vaikeista tilanteista. Samalla on hyvä tiedostaa, että se mikä on tukahdutettu, tulee esiin tavalla tai toisella. Jos ei muistoina, niin oireina, tunteina, unina, ihmissuhdevaikeuksina tai selittämättöminä mielialoina. Menneisyyden painolasti voi ilmetä esimerkiksi siten, että tunnet olosi jatkuvasti turvattomaksi tai arvottomaksi, vaikka et tiedä miksi.

On olemassa myös myyttejä ja väärinkäsityksiä, jotka kannattaa rikkoa:

• “Jos en muista jotain, se ei vaikuta minuun.” – Todellisuudessa alitajunta ja keho saattavat kantaa muistoja silloinkin kun mieli ei niitä muista. Vaikutus voi olla piilossa mutta todellinen, kuten edellä kuvatut tunnereaktiot osoittavat.
• “Aika parantaa.” – Pelkkä ajan kuluminen ei riitä, jos mennyt on jätetty käsittelemättä. Lapsuuden kivut voivat pysyä vuosikymmeniä taustalla, ellei niille anneta huomiota ja ymmärrystä.
• “Pitäisi vain unohtaa ja mennä eteenpäin.” – Tällainen neuvo kuuluu usein ulkopuolisilta, mutta se ei auta sinua kohtaamaan sitä todellisuutta, että et pysty unohtamaan tunteita joita et edes täysin tiedosta. Oireita ei voi tahdonvoimalla poistaa, jos niiden juuri on syvemmällä.

Ehkä olet jo kokeillutkin kaikenlaista: hautautunut töihin ja arjen kiireeseen, jotta menneisyyden mietteille ei jäisi aikaa. Tai vältellyt perhealbumeita ja sukutapaamisia, koska ne herättävät vain epämukavan olon. Jotkut koettavat kaivaa vastauksia konkreettisesti – lukemalla vanhoja päiväkirjoja tai kyselemällä sukulaisilta – mutta saavat ehkä vain hajanaisia palasia, jotka hämmentävät lisää. Mikään näistä ei ole oikea tai väärä reaktio, vaan ymmärrettäviä yrityksiä selviytyä. Jos kuitenkin tunnet edelleen jääväsi pimeään yksin kysymystesi kanssa, on aika harkita toisenlaista lähestymistapaa: myötätuntoista uteliaisuutta omaa sisintäsi kohtaan.

Valoa lapsuuden varjoihin – muutos on mahdollinen

Vaikka lapsuutesi olisi verhoutunut pimeyteen, hyvä uutinen on, että muutos on mahdollinen. Sinun ei tarvitse elää koko loppuelämääsi epätietoisuuden ja tunnemyrskyjen kanssa. Menneisyyden ei tarvitse määrittää tulevaisuuttasi. Moni samankaltaisia asioita kokenut on löytänyt keinoja ymmärtää itseään paremmin ja saavuttanut vapautta niistä kahleista, joita näkymättömät muistot ovat luoneet.

Kuvittele, miltä tuntuisi herätä eräänä aamuna hieman kevyemmin hengittäen. Huomaat, että jokin sisälläsi on muuttunut: ahdistus ei olekaan heti vastassa ilman syytä, etkä enää säikähdä omaa tunnettasi samalla tavalla. Menneisyyden varjo, joka aiemmin kulki kannoillasi kaikkialle, on alkanut haaleta. Sen sijaan tunnet rinnassasi uudenlaista lämpöä – ehkä se on myötätuntoa itseäsi kohtaan, ehkä pientä toivoa. Se on merkki siitä, että olet alkanut rakentaa yhteyttä siihen puoleen itseäsi, joka oli pitkään hiljaisena. Se pieni lapsi sisälläsi, joka odotti tulevansa kohdatuksi, on alkanut kuiskata tarinaansa… ja sinä kuuntelet, lempeästi.

Muutos tapahtuu harvoin yhdessä yössä – kyse on vaiheittaisesta matkasta, jossa kerros kerrokselta palautat yhteyden itseesi. Jokainen oivallus, jokainen hetki jolloin uskallat tuntea jotakin menneisyydestä kumpuavaa, on askel kohti eheytymistä. Et välttämättä koskaan saa jokaista lapsuuden muistoa kirkkaana takaisin mieleesi, mutta tärkeämpää onkin se, että saat rauhan niiden kanssa. Sinun ei tarvitse muistaa kaikkea kokeaksesi helpotusta ja kuuluvuuden tunnetta itseesi. Kyse on ennen kaikkea ymmärryksen ja hyväksynnän löytämisestä: mitä ikinä menneisyydessäsi tapahtuikaan, se on osa tarinaasi, mutta se ei ole koko tarinasi. Sinä elät tässä ja nyt – ja juuri tässä hetkessä voit aloittaa uudenlaisen suhteen menneeseesi.

Monet, jotka ovat uskaltaneet kohdata lapsuutensa hämärät kohdat, kertovat merkittävistä muutoksista hyvinvoinnissaan. Sisäinen työ, jossa menneisyyden tunteita ja muistoja käsitellään, voi tuoda elämääsi esimerkiksi seuraavia asioita:

• Vapaus menneisyyden painolastista: Et anna lapsuuden haamujen enää sanella tunteitasi tai toimintatapojasi. Vanhojen kokemusten jatkuva vaikutus hellittää, ja koet mielenrauhaa ilman menneen taukoamatonta läsnäoloa.
• Ehjämpi identiteetti: Tunnet itsesi kokonaisemmaksi. Menneisyyden aukot eivät enää tunnu mustilta aukoilta, vaan osilta omaa historiaasi, joihin suhtaudut myötätunnolla. Häpeä ja epätietoisuus väistyvät, kun ymmärrät, ettei lapsuutesi määritä arvoasi ihmisenä.
• Emotionaalinen tasapaino: Tunteesi eivät heittele sinua yhtä arvaamattomasti. Opit tunnistamaan ja nimeämään tunteitasi paremmin. Enää et säikähdä omaa reaktiotasi, vaan osaat hengittää syvään ja sanoa: “Tämä tunne tulee jostain syvältä – ja se menee myös ohi.” Ahdistus ja alakulo eivät ehkä katoa kokonaan, mutta ne keventyvät ja muuttuvat hallittavammiksi.
• Syvempiä ihmissuhteita: Kun ymmärrät omaa tarinaasi, uskallat päästää myös toisia ihmisiä lähemmäs itseäsi. Luottamus vahvistuu – sekä itseesi että muihin. Menneisyyden epävarmuus ei enää nouse seinäksi sinun ja läheistesi väliin, vaan voit kokea aitoa läheisyyttä ja turvallisuutta ihmissuhteissasi.
• Elämänilo ja rauha: Nykyhetki tuntuu kirkkaammalta. Huomaat nauttivasi arjen pienistä iloista, kun taustalla ei koko ajan kummittele selittämätön murhe.
• Luovuutesi ja uteliaisuutesi heräävät, kun energiasi ei kulu tiedostamattomien muistojen painamiseen alas. Saat tilaa unelmille, uuden oppimiselle ja sellaisillekin tunteille kuin ilo, innostus ja rakkaus itseä kohtaan.
• Muistikuvien kirkastuminen: Moni kokee, että prosessin myötä jotkin aiemmin sumuiset lapsuusmuistot alkavat kuin huomaamatta kirkastua. Ehkä mieleesi palautuu jokin tunnelmakuva lapsuuskodista tai muistat ensimmäistä kertaa miltä jokin lapsuuden hetki tuntui. Kaikkia palasia ei ehkä koskaan palaa – eikä tarvitsekaan – mutta saat selkeämmän käsityksen siitä, mitä pieni sinä aikoinaan kävi läpi. Se, mikä ennen oli vain tuntemus vailla selitystä, voi saada nimen ja tarinan. Ja kun tarinallasi on hahmo, sen kanssa on paljon helpompi elää sovussa.

Tällainen muutosmatka on syvästi vapauttava. Kyse ei ole siitä, että yhtäkkiä muistaisit joka hetken lapsuudestasi, vaan siitä että löydät rauhan – sinä heräät aamuihin tietäen, että menneisyys on osa sinua muttei enää hallitse sinua. Pystyt katsomaan itseäsi peilistä myötätuntoisemmin silmin. Se pieni lapsi sisälläsi, joka ehkä pitkään itki huomiota, tulee kuulluksi. Ja vähitellen häpeä, pelko ja epämääräinen ikävä vaihtuvat ymmärrykseen, anteeksiantoon (myös itsellesi) ja uudenlaiseen voimaan.

On tärkeää huomata, että näin syvällinen prosessi tapahtuu asteittain. Askel kerrallaan. Etenee juuri siinä tahdissa kuin sinulle oikeasti sopii. Tämä ei ole pikajuoksu vaan lempeä polku, jolla on mutkia ja pysähdyksiä – ja se on aivan okei. Jokainen pieni edistysaskel on arvokas: jo se, että olet lukenut tänne asti ja tunnistat itsessäsi näitä tunteita, on alku. Uteliaisuus omaa sisintä kohtaan on syttynyt, ja se on paras mahdollinen lähtölaukaus muutokselle.

Et ole yksin – syvätasoista tukea on saatavilla

Oman menneisyyden tutkiminen ja tuntemattoman kohtaaminen voi tuntua pelottavalta – ja ymmärrettävistä syistä. On suuri askel kurkistaa verhon taakse, jonka takana on ollut pimeää ehkä vuosikausia. Tätä ei tarvitse kuitenkaan tehdä yksin eikä se useinkaan ole yhtään niin kamalaa tai vaikeaa kuin mielessään luulee tai pelkää.

Moni on saanut apua ja tukea tällaisessa tilanteessa. Yksi turvallinen tapa kulkea tätä polkua on syvävalmennus, joka on suunniteltu juuri sinulle, joka koet lapsuutesi olevan hämärän peitossa. Valmennuksessa saat rinnallesi ihmisen, joka tietää henkilökohtaisesta kokemuksesta, ymmärtää ja kuuntelee – aidosti ja tuomitsematta. Minun tehtäväni valmentajana on kulkea vierellä, ei vetää väkisin mihinkään, mihin et ole valmis. On hyä muistaa, että menneisyyteen ovat jääneet myös monet kauniit muistot, joita et välttämättä muista.

Mitä valmennus käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa aktiivista ja strategista prosessia, luottamuksellisia keskusteluja ja harjoituksia, joissa olet pääosassa. Sukellamme juuri niin syvälle kuin sinä haluat ja jaksat. Saat purkaa ajatuksiasi ja tunteitasi turvallisessa tilassa juuri sen verran, kuin sinusta tuntuu hyvältä. Koska hyödynnämme kirjoittamista, sinun ei tarvitse kertoa minulle menneisyydestäsi ellet niin halua. Sinä säätelet tahdin ja minä ohjaan prosessin.

Vaikka menneisyytesi tuntuisi kuinka sumuiselta, se on sinun tarinasi ja tarinasi ansaitsee tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Valmennus on kumppanuutta, jossa etenemme yhdessä ja sinun ehdoillasi. Jokainen muisto tai tunne, joka nousee, kohdataan arvostaen: jokaisella tunteella on tarkoitus ja viesti.

Toivon, että näet ettei tilanteesi ole toivoton. Kun uteliaisuus omaa menneisyyttä kohtaan on herännyt, se on hieno asia! Sinussa on kaikki, mitä tarvitset solmujen avaamiseksi; joskus vain tarvitsemme metodin tai matkakumppanin, joka tietää ja osaa auttaa etenemään.

Et ole ainoa, joka kantaa taakkaa, ja on olemassa mahdollisuuksia. Olipa polkusi sitten valmennus tai jokin muu turvallinen tapa käsitellä mennyttä, tärkeintä on ottaa ensimmäinen – se vaikein – askel.

Ovet menneisyyden hämärään eivät ole lukossa ikuisesti – niiden ei ainakaan tarvitse olla. Avain niihin löytyy, kun olet valmis ja oikean tuen ympäröimä. Jokainen ansaitsee rauhan lapsuutensa ja menneisyytensä kanssa. Se pieni lapsi, joka kerran olit, ansaitsee tulla kohdatuksi myötätunnolla.

Pulppuava. Mitä enemmän aloitin kirjoittamaan, sitä enemmän asioita tulvi mieleen. – Eeva, valmennustehtävän palaute

Menneisyydellä todella iso vaikutus. Oli oivaltavaa tajuta, mitkä pelot olivat lapsuuden ja tai nuoruuden haavoja, ja jotka edelleen ohjaavat minua. On epämukavaa oivaltaa, että en ole osannut päästää irti asioista. Syvät haavat ovat niin alintajuntaisia, että ne automaattisesti edelleen ohjaavat minua.  – Eeva, valmennustehtävän palaute

Huomasin, miten tietyt traumat ja uskomukset vaikuttavat moniin elämän osa-alueisiin. Moniin kysymyksiin oli vielä vaikea löytää sanoja, mutta kehossa oli rauhallinen olotila – ihmettelin, miten olin niin rauhallinen! – Miina, valmennustehtävän palaute

Mieleeni nousi yllättäen tuttu kappale ja sen jälkeen vuolas itku. Hetken itkemisen jälkeen olo oli energinen, vaikka oli myöhäinen ilta. – Miina, valmennustehtävän palaute