VANHEMMUUS JA LASTEN HANKINTA

Vanhemmuuden sanotaan olevan yksi vaikeimmista lajeista. Monen vanhemman suulta on vuosien varrella kuultu sama kysymys: ”Miten tasapainoilla suhteiden, töiden, vastuiden ja omien unelmien välimaastoissa ”onnistuneena” vanhempana?” Silloin, kun lapsi on pieni, voi vielä tuntua suhteellisen helpohkolta tarjota perustarpeille tyydytystä ja hoitaa asiat niin sanotusti mallikkaasti ja huolenpidolla. Samalla voi hoidella kaikenlaisia muitakin asioita talonrakentamisesta omaan uraan ja koulutukseen, mutta tärkeintä olisi kuitenkin aina lapsentahtisuus välttyäksemme välittämästä eteenpäin merkityksettömyyden musertavaa voimaa. Vanhempi voi olla paikalla, mutta silti harvoin läsnä. Tällaisen olemisen tuntee ja sen viesti lapselle on, että: ”En ole tarpeeksi äidille tai isälle. Aina löytyy minua tärkeämpää tekemistä. Minä en ole kiinnostava. En ole ihme.”

lapsen hankinta, hyvä vanhemmuus

Silloin kun lapsi pitää itseään yhdentekevänä, on jotain särkynyt. Vanhemman rooli on niin paljon ylläpitotoimenpiteitä suurempi eikä moni varmaankaan edes ymmärrä rooliaan ennen kuin siihen ryhtyy. ”Siinähän sitä oppii”, sanoisi joku. Mutta kenen kustannuksella, on jo toinen kysymys.

 

Ennen ”lasten hankintaa”

Lapsen hankintaa enemmän tulisi miettiä, että mitä on hyvä vanhemmuus omalla kohdallaan ja mitkä ovat motiivit lasten hankkimiselle. Mitä hyvä vanhempi tarkoittaa juuri minulle? Vääristä motiiveista vanhemmuuteen ponnistaminen lisää vanhemman uupumusta ja luo epäonnistumisen tunteita.

  • Miksi haluan lapsia juuri nyt? Saanko ajatuksesta turvallisuudentunteita ja yksinäisyyden häivytystä? Onko minulla kotiin liittyviä traumoja tai olenko kokenut itseni turvattomaksi? Olenko kokenut syvää yksinäisyyttä ja toivon kaikkien näiden tuntemusten korjaantuvan ikioman perheen ja lasten kautta? Uskonko, että oman perheen tarkoitus on täydentää minun elämääni?
    Omia vaillejäämisiä ei korjata lasten avulla. Vastuullinen aikuinen oivaltaa korjata itsensä eikä vieritä opettamisvastuuta tiedostamattomista traumoistaan seuraavalle sukupolvelle. Lapset opettavat muutenkin upeita oppeja elämästä, muttei yksinäiselle tai turvattomalle aikuiselle. Nämä vaillejäämiset tulee olla aikuisen itsensä ratkaistavissa ja korjattavissa.

  • Haluanko, että joku rakastaa minua aina ja että minua tarvitaan? Ja että tunnen itseni tärkeäksi? Uskonko sinetöiväni suhteeni lapsilla?
    Rakkaudettomuuden kokemus omassa lapsuudessa voi ajaa rakkauden kokemisen haluun omien lasten kautta. Jos on elämässään kaivannut huolenpitoa, voi ihminen nostatella toiveita jostakusta huolehdittavasta täyttääkseen omaa huolehdittunaolemisen tarvettaan. Tämä on sinällään ihan jalo tunne, mutta egoistisin lähtökohdin toisen hoivaaminen ei ole perusteltua. Jos hoivaamme siksi, että olemme itse jääneet huomiotta, luomme vääränlaisia jännitteitä hoivattavan ja hoivaajan välille. Jos nämä asiat tiedostaa, kykenee aikuinen tarjoamaan hoivaa todennäköisemmin kummallekin, sekä lapselleen että omalle vaillejääneelle lapsiosalleen.

  • Haluanko lapsen siksi, että se on tapana? Tai että se on seuraava ”luonnollinen” steppi suhteessa tai elämäntilanteessa? Että täydentäisin elämääni lapsen avulla jollakin tavalla? Elänkö tiedostamattani yhteiskunnan ja opitun perheyhteisön malleja kyseenalaistamatta, omia uskomuksiani automaatiolla eläen – mieleeni jumittunutta, sisäistä ”onnistuneen elämän suunnitelmaa” vaalien?
    Meillä on monesti alitajuinen painostus siitä, miltä elämämme joskus ”onnistuneimmillaan” näyttää, mutta onko se oikeasti oma, syvin toiveemme vaiko vain luulo, opittu malli tai jopa oman menneisyytemme korjausyritys? Esimerkiksi, että haluan oman onnellisen perheen, koska minulla ei sitä omassa lapsuudessani ollut? Tämäkin on varsin jalo tavoite, mutta onko oman lapsuuden vaillejäämisten korjaaminen omien lasten tehtävä ja taakka? Tässä lähtökohdassa asetetaan jo epäreiluja odotuksiakin tulevalle, vanhemman jaksamisen ollessa koetuksella. Jokaisen itseään aikuiseksi tituleeraavan vastuu on tarkastella elämäänsä, tekemisiään ja valintojaan menneisyytensä valossa, ymmärtäen monipuoliset motiivinsa tekemistensä taustalla.

Kuinka järkevää olisikaan saada vanhemmuutta harkitseville apua vanhemmuuteen näissäkin asioissa esimerkiksi jo neuvoloiden kautta. Psykologinen valmius vanhemmuuteen ja uuden elämän vaalimiseen... Koska onhan jokaisella lapsella oikeus vanhempaan, tukeen ja turvaan ilman, että joutuu itse toimimaan sellaisena omille vanhemmilleen tai ympäröiville aikuisille.

Lapsi on lahja, ei seuraava steppi omassa elämässä, täydentäjänä, joka tuo elämään haluttuja elementtejä aikuista varten. Aikuinen on lasta varten ja se on jokaisen vanhemman suurenmoinen vastuu. ♥

 

Tämäkään artikkeli ei edusta absoluuttista totuutta vaan jokainen määrittelee henkilökohtaisen totuutensa oman ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

 

allekirjoitus kuva

Maija Luomala, SIELUKIRJOITTAMINEN®-prosessin kehittäjä

tai

 

 

Slider

 

Pin It

Tykkää Facebookissa